Olenko yllytyshullu?

Tänään oli harvinaisen mukava päivä sateesta ja harmaudesta huolimatta. Antsuun oli yön aikana saapunut peräti kaksi laivaa, mihin oli toivottu laivatyöntekijän käyntiä. Oma työkulkuvälineeni oli matkalla Orvalin luostariin viikonlopuksi, joten jouduin turvautumaan Norjan merimieskirkon (naapurimme, kadun toisella puolella) autoon. Lähdin ajamaan satamaan, ja saavuttuani alukselle sain kipparilta lounaskutsun. Ruoka oli maittavaa, ja ainahan vapaaehtoistyöntekijälle ruokakutsu on mieluisa, puhumattakaan siitä että sen saa nauttia komeassa herra seurassa. Laivalta lähti kaupungin rientoja katsomaan kolme miehistön jäsentä sekä kippari. Kirkolla keitin porukalle aamupäiväkahvit ja neuvoin parhaan shoppailukadun Meirin. Tämän jälkeen lähdin nappi- laudassa ajamaan satama-alueen n. 30 neliökilometriä, Pohjoisinpaan osaan, tämä oli ensimmäinen vierailuni siellä päin. Vettä tuli taivaalta ja kurainen tie roiskui, tie kiemurteli pitkin Scheldejoen rantaa. Matkalla on paljon junaraiteita, sulkuja ja ylösnousevia maantiesiltoja. Nyt ne olivat onneksi alhaalla. Kun vihdoin tienvarressa alkoivat näkyä HAVEN 700....1000 kaijojen kyltit, tiesin että lähestyn määränpäätäni. Satama-alue oli täynnä jättiläismäisiä mustia vuoria. Sellaisia kun Jussin ikkunasta näkyi ennen Sörnäisten rantatiellä. Pieni kulkuväylä puikkelehti "vuorten"välissä ja kun tulin kaijalle, suuret koneet ja liukuhihnat kuljettivat mustaa massaa kohti laivaa, jonne olin menossa. Pysäköin auton aivan lankonkin viereen, hyppelin pikimustien lammikoiden lomitse, valkoisissa urhilukengissä ja pääsin kipuamaan ylös kannelle. Laiva oli musta ulkoa ja vähän sisältäkin. Messistä löysin kaksi iloista naista kahvin keitosta, ihana banaanikakun tuoksu täytti ilman. Sain kahvia ja kakkua, miehistöä saapui kahville ja vaihdettiin kuulumisia puolin ja toisin. Osa tästä porukasta olisi halunnut lähteä kaupungille kanssani, mutta laivan lähtö oli niin pian , että olisivat jääneet vilkuttamaan rannalle palattuamme.Lähdin siis ajamaan takaisin Antsuun, ja he, keula kohti Pietaria hakemaan uutta lastia hiilimurskaa. Kirkolle päästyäni odotti kaupungilla ollut miehistö minua lähtökuopissaan, heillä oli kiire laivalle. Minä nimittäin elin Belge-aikaa ja heillä kellot Suomen ajassa, ja tässähän on tunnin ero. Kun saavuimme kaijaan 120.. kehotti kippari minua ajamaan autoramppia ylös laivalle, no minähän ajoin, kuului kamala metallin kolina ja pian huomasin ajaneeni ylimmälle, kolmannelle kannelle, mikä oli täynnä kontteja. Katsahdin kipparia ja kysyin että mitäs nyt. Hän nauroi ja sanoi että peruuta tyttö vaan alas. Huh hujakkaa, siinäpä muutama hikipisara vierähti ennenkun olin alhaalla ja tukevasti kaijalla, laivan vieressä. Kun ajelin huojentuneena kohti kotia, puhelin soi ja sain kiitoset ko. miehistön kaupunkiin viemisestä. Lopuksi toteamuksen, "oletkos vähän yllytyshullu, ja aika rohkea myös". Huomenissa taas uusi paatti tulossa, toivottavasti en joudu pikisatamaan.