Olenko yllytyshullu?

Tänään oli harvinaisen mukava päivä sateesta ja harmaudesta huolimatta. Antsuun oli yön aikana saapunut peräti kaksi laivaa, mihin oli toivottu laivatyöntekijän käyntiä. Oma työkulkuvälineeni oli matkalla Orvalin luostariin viikonlopuksi, joten jouduin turvautumaan Norjan merimieskirkon (naapurimme, kadun toisella puolella) autoon. Lähdin ajamaan satamaan, ja saavuttuani alukselle sain kipparilta lounaskutsun. Ruoka oli maittavaa, ja ainahan vapaaehtoistyöntekijälle ruokakutsu on mieluisa, puhumattakaan siitä että sen saa nauttia komeassa herra seurassa. Laivalta lähti kaupungin rientoja katsomaan kolme miehistön jäsentä sekä kippari. Kirkolla keitin porukalle aamupäiväkahvit ja neuvoin parhaan shoppailukadun Meirin. Tämän jälkeen lähdin nappi- laudassa ajamaan satama-alueen n. 30 neliökilometriä, Pohjoisinpaan osaan, tämä oli ensimmäinen vierailuni siellä päin. Vettä tuli taivaalta ja kurainen tie roiskui, tie kiemurteli pitkin Scheldejoen rantaa. Matkalla on paljon junaraiteita, sulkuja ja ylösnousevia maantiesiltoja. Nyt ne olivat onneksi alhaalla. Kun vihdoin tienvarressa alkoivat näkyä HAVEN 700....1000 kaijojen kyltit, tiesin että lähestyn määränpäätäni. Satama-alue oli täynnä jättiläismäisiä mustia vuoria. Sellaisia kun Jussin ikkunasta näkyi ennen Sörnäisten rantatiellä. Pieni kulkuväylä puikkelehti "vuorten"välissä ja kun tulin kaijalle, suuret koneet ja liukuhihnat kuljettivat mustaa massaa kohti laivaa, jonne olin menossa. Pysäköin auton aivan lankonkin viereen, hyppelin pikimustien lammikoiden lomitse, valkoisissa urhilukengissä ja pääsin kipuamaan ylös kannelle. Laiva oli musta ulkoa ja vähän sisältäkin. Messistä löysin kaksi iloista naista kahvin keitosta, ihana banaanikakun tuoksu täytti ilman. Sain kahvia ja kakkua, miehistöä saapui kahville ja vaihdettiin kuulumisia puolin ja toisin. Osa tästä porukasta olisi halunnut lähteä kaupungille kanssani, mutta laivan lähtö oli niin pian , että olisivat jääneet vilkuttamaan rannalle palattuamme.Lähdin siis ajamaan takaisin Antsuun, ja he, keula kohti Pietaria hakemaan uutta lastia hiilimurskaa. Kirkolle päästyäni odotti kaupungilla ollut miehistö minua lähtökuopissaan, heillä oli kiire laivalle. Minä nimittäin elin Belge-aikaa ja heillä kellot Suomen ajassa, ja tässähän on tunnin ero. Kun saavuimme kaijaan 120.. kehotti kippari minua ajamaan autoramppia ylös laivalle, no minähän ajoin, kuului kamala metallin kolina ja pian huomasin ajaneeni ylimmälle, kolmannelle kannelle, mikä oli täynnä kontteja. Katsahdin kipparia ja kysyin että mitäs nyt. Hän nauroi ja sanoi että peruuta tyttö vaan alas. Huh hujakkaa, siinäpä muutama hikipisara vierähti ennenkun olin alhaalla ja tukevasti kaijalla, laivan vieressä. Kun ajelin huojentuneena kohti kotia, puhelin soi ja sain kiitoset ko. miehistön kaupunkiin viemisestä. Lopuksi toteamuksen, "oletkos vähän yllytyshullu, ja aika rohkea myös". Huomenissa taas uusi paatti tulossa, toivottavasti en joudu pikisatamaan.

Antsun aarteet.

Jos pidät roskkis-dyykkauksesta ja rakastat tonkia epämääräisiä tavarakasoja, tule ihmeessä Anwerpeniin tiistaina. Jo aamipäivästä jätesäkkejä alkaa kertyä ovenpieliin ja seinän vierustoille.Tiistai on yleisesti täällä pyhitetty jätteiden keräykselle. Tässä asiassa tulee esiin saksalainen tarkkuus ja järjestelmällisyys , mikä on osa tätä kulttuuria. Kaikki jätteet lajitellaan tarkasti erivärisiin pusseihin (mitä saa ostaa todella huokeasti kaupoista) sii bio-jäte vihreään, sekajäte valkoiseen ,peltitölkit siniseen jne.Lehdet ja pahvit saa jättää sellaisenaan,kuitenkin siististi kasattuna. Iltamyöhällä jäteautot keräävät kaikki pussit, pahvit, lehdet sekä myös huonekalut matkaansa.

Jos jäte on lajiteltu väärin tai paketoitu huolimattomasti, ei niitä kuljeteta pois. Ne jäävät lojumaan kadulle, ja jos ko.talo ei niitä korjaa pikinmiten, tulee sakot(ja ehkä joutuu puhutteluun kamarille sunnuntaina klo.7 )? Kun on mahdollista jättää myös taloustavaroita sekä huonekalujaan kadulle, voi löytöjä tehdä.. Itse bonggasin vanhan, todella kauniin hopeanvärisen tarjottimen. Täytyy olla kuitenkin tarkkana mitä kerää, kotiin niitä on todella pitkä matka kuljettaa. Se miksi näin toimitaan, johtuu pelkästään tilan puutteesta. Talot on rakennetuu vieriviereen. Pihoille pääsyä ei ole, ja osa taloista on pihattomia. Joten roskiksille ei ole paikkaa. Kadut ovat vanhoja ja kapeita, joten niissäkään ei jäteastioille ole tilaa. Tämä tiisain roskis-päivä näkyy toimivan hyvin, ja kadut ovat keskimäärin roskattomampia kun koto Suomessa. Ihmettelen vaan, miksi meillä esim. biojäte pussit maksavat niin paljon? siihen ei ainakaan maantieteellinen sijainti voi vaikuttaa. Tupakan tumppeja sen sijaan lojuu vähän kaikkialla. Ei taida EU:n tupakkalaki kolahtaa tähän kansaan kovinkaan hyvin, sillä vielä monessa paikassa savutellaan, etenkin ravintoloissa.

Aamutuimaan asemalle.

Eilen sain yllättävän tehtävän. Ohjeen mukaan minun tuli olla Herrenstraatin poliisiasemalla sunnuntaiaamuna klo.7-9.00 välisenä aikana selvittämässä liikennerikkomusta, joka oli tapahtunut
Joulukuun alussa. Siis silloin, kun en edes tiennyt muuttavani Antsuun. Eipä muuta kun aamulla etsimään asemaa. Jos joku joka tuntee minut, tietää että ajoin n. 5 km etsiessäni paikkaa. Lopulta se löytyi alle kilometrin päästä kotiovelta. Lupsakka vanhempi konstaapeli otti minut vastaan. Asia tuli hoidettua, ja lasku lähtee työnantajalleni, joka sitten selvittää ken on ajanut päin punaisia Joulukiireessään. Ihmettelin ääneen konstaapelille, miksi asiat hoidetaan sunnuntaiaamuna ja varhain. "Juuri sen vuoksi" hän vastasi. Ehkä ihmiset muistavat sakkonsa paremmin, kun joutuvat hoitamaan asiansa pyhä-aamuna. Lähtiessäni ulos asemalta, tuoksahti jotain ihanaa. Vastapäisessä talossa oli leipuri työssään. Rapeat patongit ja vastaleivotut herkut vetivät minua puoleensa....kuin magneetti.Tässä kirjoittamisen ohessa, murustelelen vaniljakroisanttia, ja hörpin maitokahvia. Kelpaa odotella satamaanlähtöä iltapäivällä, lähden silloin vastaan Suomesta tulevaa laivakuraattoria.

Pyörryksissä pyöristä.

Edellinen blogini oli niin kurjan näköinen, hyppivien rivien vuoksi että ajattelin jättää koko bloggauksen. Täällä sitä taas kuitenkin ollaan. Kateellisena olen katsellut kun pyöräilijät suhauttelevat kaupungilla varsin villisti. Itse pyörät ovat aika vaatimatonta luokkaa, kun vertaa mitä meillä suomessa on. Menopelit ovat mustia ja kaiketi hollanttilaista mallia. Kypärää ei käytä kukaan, ja pienemmät lapset kulkevat sujuvasti mukana istuin/tavarankuljetus laatikossa. Kaikki väistelevät pyöriä ja pyöräilijät kunnioittavat jalankulkijoita.

Kävi niin onnelliseti, että saimme luvan ostaa käytetyt työsuhde fillarit.Kauppa löytyi kaupungin länsilaidalta. Äreän olinen pyörämyymälän pitäjä "suostui"myymään meille kaksi menopeliä yhteishintaan 144 e. Kaupanpäällisiksi saimme yhden hyvän lukon. Myyjän/paikan omistajan äreys johtui siitä kun yritin tinkä hinnasta. Hän raivostui ja lupasi heittää meidät ulos kaupasta.Yritimme kuulema tehdä hänestä orjaa ja aliarvioimme pyöriä.. No, kaupat syntyivät
ja kaikki olimme lopuksi tyytyväisiä.

Tänään lähdin torille ja kauppaan fillarilla. Ilma on ollut kolea, mutta hyvin tarkeni ajaa. Sukkelasti laskettelin pyörätietä keskustaan, kotikatuni Italielein keskellä kulkee kaksikaistainen pyörätie.Kun asiat oli hoidettu, poikkesin messuun, Marialle omistettuun kirkkoon. Se on valtava goottilaistyyppinen kaunis katetdraali, seinillä mm. neljä Rubensin maalausta.

Keskustassa on välillä mukava käydä katsomassa kaupungin hyörinää. Omasta korttelista ei kyllä tarvitse ainakaan ruan perään lähteä. Ihan naapurista löytyy juustokauppa, leipomo, lihakauppa, hedelä/vihannes puoti, korttelikapakka ja ilotalo. Belgiassa on vaikea laihduttaa, ruoka on hyvää ja edullista jopa ulkona syöminen on vapaaehtoistyöläiselle joskus mahdollista.

Koulussa taas.

Kun kolmeen vuoteen en ole ollut koulussa, oli hauskaa ja jännittävää opettaa flaaminkielistä
poikajoukkoa. Koulu missä opetin suomea, on puolentunnin ajomatkan päässä Hollannin rajalle päin.Sen erikoisuutena on mahdollisuus suuntautua ammatillisesti, jo peruskoulussa. Kolussa oli melkein tuhat oppilasta ja 200 opettajaa. Rakennuksia on paljon. Osana niitä ovat maatalouteen, puutarhan ja eläintenhoitoon kuuluvia yksiköitä. Näin hevosia, lehmiä, kanaoja ,kaneja, lampaita,eksoottisia lintuja, käärmeitä, pikku-leguaaneja ym.Olin hyvin vaikuttunut, kun näin miten hyvää huolta pidettiin kaikista eläimistä, ja saadaan aktiivista oppia, kunnioittamaan ja hoitamaan niitä kaikkia. Oli hienoa nähdä kuinka kaupunkilaislapset suhtautuvat maatalouteen luontevasti, ja itsestään selvänä osana yhteiskuntaa. Koulussa voi valita myös matematiikkaan, fysiikkaan ja luonnontieteisiin painottuvat linjat. Matematiikan opiskelijat olivat Comenius-projektissa mukana, yhdessä erään Kokemäkeläisen koulun kanssa. Siksi menein kertomaan heille

Suomeen liittyvistä asioista, sekä kävimme läpi n. 30 sanaa. Oppilaat olivat innostuneita tietämään


onko Suomessa blondeja yhtä paljon kun Ruotsissa , jääkiekosta, jalkapallosta, Joulupukista, rokista, kylmyydestä ja kaikista normaaleista asioista, mitä meikäläisetkin nuoret miettivät.



Lopuksi katsottiin skriinillä youtubesta suomalaisia bändejä (tietysti Lordia myös) sekä hieno lyhyt Lappi-elokuva. Kiitos vaan Tomille, Alanille, Felipelle ja muille vesseleille hauskasta päivästä. Lupasin myös kertoa terveisiä pojilta, tietysti kaikille Suomen blondeille!

Kämppikset

Kun asuuu kimppakämpässä, voi sattua kaikenlaista yllättävää. Hetki sitten yksi kämppis innostui paistamaan lettuja. Ihana, herkullinen tuoksu leijuu nenääni keittiöstä. Lisukkeena belgialaisia herkkukastikkeita, siirappia , suklaata ja tietysti hilloa. Onkesi "kotimme" on korkealla. Täytyy kiivetä kauhea määrä jyrkkiä portaita, ennenkun on perillä Siis kilot kuluu (toivottavasti). Toinen kämppis innostui siivoamaan. Kaikki huoneet ja kaapit on putsattu, huh tuota nuoruuden ihanaa energiiaa. Mikä tässä on ollessa. Päiväni alkoi laivavierailulla varhain. Ajoin tukka putkella ruuhkassa satamaan, kaus, en kuitenkaan ihan Hollannin rajalle. Yllätys yllätys.. lastin purkaminen oli käynyt vikkelästi, ja alus oli jo lähtenyt merelle. Satama-altaassa oli lastaamassa puutavaraa , vanha ruosteinen valtamerilaiva. Siinä oli jotain tuttua. Finn Arrow! se millä olen matkannut joskus aikojen alusta New Yorkista Helsinkiin. Nimi oli vaihtunut Painaple Arrowiksi sen entinen loistokkuus oli mennyttä. Haikeana katselin laivaa, kiittelin sitä mielessäni ikimuistoisesta reissusta, yli Atlannin myrskyjen, Rotterdamin ja Hampurin humujen. Yllätykset eivät loppuneet tähän. Kun saavuin toimipaikaani, odotti hallintosihteeri lappu kädessä huolestuneena. Joku Suomalainen rekkakuski oli hävinnyt.Rekka oli nähty parkissa, mutta miestä ei. Taas hyppäsin auton rattiin, ja lähdin ajamaan kohti Rekkaparkkia. Kiertelin alueella, mutta autoa ei näkynyt. Ajattelin jo kamalia, mitä kujettajalle on voinut tapahtua. Palattuani takaisin kotikulmille, sain tietää että rakankujettaja oli autoineen turvassa Rotterdamissa. Hän oli vain unohtanut ilmoittaa asiasta kotipuoleen. Onneksi kävi nyt näin, mutta muistetaanpa aina soittaa! jos ei tulla suorinta tietä kotiin. Sade ropisee ikkunaan, kynttilät palavat ja vatsa on täynnä lettuja.

Laivakäynnit

Ensimmäiset vierailut laivoilla olivat jännittäviä. Kun matkaan lähdetään, on puettava kirkkaan keltainen suojaliivi päälle, samanlainen mitä näkee pienten koululaisten pitävän päällään luokkaretkillään. Selkäpuolen tekstistä näkee, millä asialla kuljemme. Kulkulupaa tai passia näyttämällä turvaportilla, pääsemme satama-alueelle.

Jättiläismäiset nosturit ja työkoneet hämmentävät. Onneksi ajamme autolla kaijalle, aivan laivan viereen. Aluksen sisään kuljetaan myös ilmottautumalla vahdille, vielä tarkempaa tämä on tankkerille mentäessä. Kiipeämme ylö miehistön messiin(päivähuoneeseen). Merimiehiä, hyvinkin nuoria , on paikalla viettämässä lepohetkeä ruokailun jälkeen. Vaihdamme kuulumisia, ja tuomme heille muutaman päivän vanhoja sanomalehtiä. Kovin kauaa eivät miehet ehdi istua, työ kutsuu kannella, lastin purkamisessa tai lastauksessa ja laivan kunnostustöissä. Kokki- stuertti (tuju) tarjoaa kahvia, toisinaan myös ruokaa, jos ruoka aika on käsillä. Tuju kertoilee viimeisestä legistä (matkasta). Biskajnlahdella on myrskynnyt kovaa. 12-14 m aallot ovat heitelleet alusta niin hurjasti että nukkuminen oli ollut hankalaa koska välillä myräkkä oli tiputtanut punkasta(sängystä)lattialle.


Tällaisen etapin jälkeen saa paikkoja siivota ja järjestellä, kun tavarat ovat lentäneet pitkin lattioita. Tämä kuuluu kuitenkin ajoittain ihan normaaliin merielämään. Laivassa syödään hyvin, ja myös terveellisesti, viikon ruokalistasta näyttää herkulliselle. Nam, tuli nälkä. Pian päästämme kokin työnsä ääreen, hän valmistaa Burugundin kukkoa lisukkeineen, 13 henkiselle miehistölle päivälliseksi. Laivaassarin on aika jatkaa matkaa, dokille numero 120..